mitä tarkoittaa Te Quiero Puta?
Emme ole yksinkertaisesti ehtineet tekemään kaikkea. Jos sinä haluaisit olla avuksi, ole hyvä ja käytä lomaketta yhteydenottoon.
Rammstein käännetään jyräävä tai törmäävä kivi, junttakivi tai muurinmurtaja, mutta yhtye ei valinnut nimeä sen takia. He valitsivat nimen 28. elokuuta 1988 ASAFE:n ja NATO:n lentotukikohdassa lähellä Ramsteinin kaupunkia (huomaa vain yksi m-kirjain) sattuneen kauhean lento-onnettomuuden mukaan. Kappale ‘Rammstein’ kertoo siitä.
Onnettomuus vaati 75 kuolonuhria ja 346 loukkaantunutta.
“Du hast EI tarkoita ’sinä vihaat’, vaan todellisuudessa ’sinulla on’. Kyllä, tiedän että englanninkielisessä versiossa Du Hastista ja kappaleen virallisessa käännöksessä sanotaan ’sinä vihaat’. Mutta sanoakseen sinä vihaat, siinä pitäisi olla yksi s lisää, du hasst. Vihaamisen kieliopillinen muoto on hassen, kun taas kieliopillisesti olla jollakulla on haben. Haben on poikkeuksellinen verbi, eli kun se liitetään sinä/du muotoon, se on hast. Ainut syy miksi kappale ‘käännettiin’ muotoon ’sinä vihaat’ on englanninkieliseen yleisöön vetoaminen, mutta onneksi radiot pysyttelivät saksankielisessä versiossa, eivätkä suostuneet soittamaan englanninkielistä versiota. Samasta syystä Rammsteinin Engel-kappaleesta on englanninkielinen versio.
Rammsteinin Schwarzes Glas -kappaletta ei ole koskaan virallisesti julkaistu. Se annettiin alkuperäisille saksalaisille faniklubilaisille.
Se kyllä löytyy myös joiltain Mutter-albumin painoksilta. Itse löysin sen sieltä
bonuksena yhdessä “Blutige Risse” kappaleen kanssa joka on myöskin virallisesti julkaisematon.
On olemassa paljon epävirallisia kappaleita Napsterilla ja muilla p2p sovelluksilla. Tässä on lista yleisimmistä ja myös yhtyeet joille ne kuuluvat.
* Es ist nicht Leicht ein Gott zu sein/Gott sein - Megaherz
* Mitten ins Herz - Oomph!
* Smurf song
* South Park/Eminem song
* Barbie song - Ome Henk (kappale hollanniksi)
* Witt Heppner Die Flut/Die Flut - Joachim Witt f/Peter Heppner
* Ohne dich - Megaherz (Freiflug), mutta myös Rammstein(other song)
* Böse - Knorkator
* Durch die Wand - Rammstein, mutta tämä on vain eräs live-versio Linksistä
* Juden Hasst - Lube (Mladshaja Sestrenka [Russian for my sister])
* Blutige Risse - Rammstein (=Feuerräder)
* Leichenhalle - Die Ärzte
* Die Prinzessen - Schmerz
Kappaleilla Engel Sehnsucht-albumilta, sekä Nebel Mutter-albumilta, vierailee laulajana Bobo. Kappaleilla Sonne ja Hallelujah naisääni tulee elektoriniselta soittimelta, ‘Symphony of Voices’. Spieluhr-kappaleessa laulaa Khira Li Lindemann. Texas-yhtyeen laulaja Sharleen Spiteri laulaa Stirb nicht vor mir/ Don´t die before I do -kappaleella ja Carmen Zapata laulaa Te Quiero Puta -kappaleella Rosenrot albumilla.
Mutter ja Reise, Reise albumeilla käytetty orkesteri on Deutsches Filmorchester Babelsberg ja sitä johti Mutterille Günter Joseck ja Reise, Reiselle Wolf Kerschek.
Live Aus Berlin ja Mutter -kiertueiden loppukappaleena oli Nicolas Lensin kappale ‘Was hast du mit meinem Herz getan?’ ja sen lauloi Claron McFadden.
Rammstein on coveroinut kolme kappaletta. Stripped oli alunperin Depeche Moden kappale, Das Modell oli Kraftwerkin ja Pet Sematary oli The Ramonesin.
Kappaleessa Links 2 3 4, Till sanoo ‘zwo’ eikä ‘zwei’ koska zwei ja drei kuulostaisivat liian samankaltaisilta. Puhelimessa saksalaiset käyttävät paljon sanaa zwo, ettei 2 ja 3 menisi sekaisin.
Khira Li Lindemann on pikkutyttö Live Aus Berlin videossa ‘Tier’ -kappaleen aikana. Ei, Till ei ole hänen isänsä. Alex Beckerin mukaan Till erosi vaimostaan, mutta nainen piti sukunimenään Lindemann. Hänellä oli myöhemmin suhde Richardin kanssa ja he saivat lapsen, mutta eivät koskaan avioituneet. Niinpä itseasiassa hän on Richardin tytär.
Sonne videossa lumikkia esittää Joulia Stepanova. Hän on venäläinen saippuaooppera-näyttelijätär. Tosin monissa kohdissa kyseessä ei ole oikeasti hän. Koripallopelaaja esitti lumikkia ja päällekkäiskuvaksi hänen kehoonsa liitettiin vain Joulian kädet ja pää. Du Reichst So Gut 98 -videossa näyttelee Maja Müller. Du Hast videon näyttelijätär Volkbühnen teatterista on Astrid Mayerfeld.
Till ja Christoph ovat esiintyneet ranskalaiselokuvassa Pola-X. Heidän osansa olivat HYVIN pienet. He molemmat esittivät taustalla rumpaleita ilman repliikkejä. Rammstein esitti kappaleen Bück Dich elokuvassa The Debtors, mutta elokuvaa ei koskaan julkaistu lakiongelmista johtuen.
Rammstein esitti kappaleen Feuer Frei! alkukohtauksissa elokuvassa xXx. Kyse ei ole porno-elokuvasta. Kukaan Rammsteinin jäsenistä ei ollut The Crow elokuvissa.
Rammstein-yhtyeen jäsenet eivät ole, eivätkä ole koskaan olleetkaan natseja. Haastatteluissa he ovat kertoneet yrittävänsä pitää kappaleensa irti politiikasta ja he ovat sanoneet selvästi etteivät ole natseja. Links 2 3 4 on heidän ainoa poliittinen kappaleensa ja se kertoo heidän sydämensä ja arvojensa olevan vasemmalla.
On ollut paljon huhuja, että Till, Rammsteinin laulaja, olisi ollut olympia-uimari vuoden 1988 olympialaisissa, mutta ei hän ollut. Rammstein tietokilpailussa Live Aus Berlin dvd:llä, yksi kysymyksistä koski Tillin uintiuraa. Hän oli Euroopan nuorten uimamestari. Uintiuransa loppuvaiheessa häneltä repesi vatsalihas ja jos katsot tarkkaan LAB videota, voit nähdä arven hänen vatsassaan.
Ei, he ovat kaikki elossa ja hyväsä kunnossa. Tämä huhu sai alkunsa joskus syksyllä 1999 kun basisti Christoph Zimmerman, yhtyeestä Blind Passengers, kuoli lento-onnettomuudessa Meksikossa. Meksikolainen sanomalehti uutisoi että Christoph Zimmerman olisi ollut Rammsteinin kiertueella basistina. Zimmermanin ainut yhteys Rammsteiniin on, että hän oli aikoinaan Feeling B -yhtyeessä, kuten myös Paul ja Flake.
Kun Richard avioitui Caron Bernsteinin kanssa vuonna 1999, hän otti vaimonsa sukunimen. He olivat asumuserossa vuodesta 2004 ja virallinen avioero tuli voimaan vuonna 2006, jolloin Richard jätti nimestään Bernsteinin pois. Richardin nimen keskellä oleva ‘Z’ tarkoittaa todennäköisesti Zven, mutta on myös arveltu sen olevan Zwen tai jopa Zeke tai Sonne. Kukapa tietää? On kuultu myös käyettävän lempinimeä ‘Scholle’ joka tarkoittaa kampelaa.
Eivät ole. Ja olisiko sillä mitään merkitystä?
Neste jota ruiskitaan tekopeniksestä Bück Dich-kappaleen aikana on launch.com:in haastatteleman Rammsteinin kosketinsoittajan Flaken mukaan ranskalaista anisviinaa:
Haluamme tietää mitä mitä te ruiskitte Lindemannin ‘instrumentista’ lavalla? ‘Nyt se on Pernodta ja vettä,’ Flake nauraa. ‘Se tuoksuu hyvälle. Aikaisemmin meillä oli maitoa ja se oli kauheaa, siitä lähti aikamoinen lemu. Ja sitten kokeilimme jauheista sekoitusta, mutta se, sanottaisiinko että, tukki putkiston. Vaikka hän kuinka yritti, mitään ei tullut ulos. Ja tiedämmehän me miten noloa se on, jos mitään ei tule ulos!’
Alkuperäisessä Herzeleid-albumin kannessa olevan kukan nimi on gerbera.
Ei. Bück Dich kappaleessa hän käyttää tekopenistä joka ruiskii nestettä ympäriinsä. Jos katsot tarkkaan huomaat että se on liitetty letkuun joka johtaa hänen jalkaansa pitkin ja pois lavalta.
Se on tietynlainen cd-kotelotyyppi. Se on pahvikantinen cd-kotelo johon muovinen levyn pidike on kiinnitetty. Pahvit kääntyvät auki ja sisällä on paljon tilaa info-lehtiselle ja kuville.
Se on alunperin Ramonesin kappale ja Rammsteinin coverilla laulaa Flake! Virallisessa julkaisussa Ich will singlellä Clawfinger-yhtyeen laulaja laulaa viimeisen säkeistön.
Se on alunperin venäläisen Aria-yhtyeen kappale, jonka coveroivat Till ja Richard yhdessä, ei Rammstein yhtyeenä. Se tallennettiin varta vasten Harley Davidsonin 100-vuotisjuhliin Moskovassa. Single julkaistiin vuonna 2003 noin 400:n kappaleen painoksena Moskovassa.
“Te Quiero Puta” tarkoittaa suomeksi “Haluan sinua huora”. Löydät sen ja muut laulujen sanat myös suomennetuista sanoituksista.
Te quiero voi tarkoittaa molempia, rakastan sinua tai haluan sinua.
http://www.sanakirja.org/search.php?id=16616&l2=17
kommentoinpa samalla ‘keine lust’ -kappaleen suomennosta:
- eikö lähempänä oikeaa merkitystä olisi käännös ‘minua ei huvita/kiinnosta’ kuin ‘minulla ei ole halua’
Rammstein Europe, tekijänä External, tekijäokeudet 2004-2008, Rammstein ja muut tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta. Kopioiminen ilman lupaa kielletty. Kaikki tieto on tuotu julki ainoastaan henkilökohtaiseen ja opetuskäyttöön. Osa teksteistä wikipediasta jotka ovat vapaassa käytössä. Jos näet tekijänoikeusrikkomuksia, kerro heti meille. Powered by Wordpress.
Vastaaviin virkoihin: