23. juneta 2007, tekijä: Sinnlos
Virallisen tiedotteen mukaan Rammsteinia ei tulla näkemään keikoilla tänä vuonna ollenkaan, koska herrat ovat nyt työstämässä uusia kappaleita. Uuden albumin arvellaan ilmestyvän huhujen mukaan joulukuussa, joten seuraavaa kiertuetta saamme odottaa ensi vuoteen asti.
Sen sijaan Rammstenin kitaristin Richard Kruspen sooloprojektin, Emigrate -yhtyeen ensimmäinen albumi ilmestyy elokuun viimeinen päivä, ilmoittaa Pilgrim Management.
MotorMusicin tiedotteen mukaan myös kosketinsoittaja Flake Lorenzin ja kitaristi Paul Landersin vanha bändi Feeling B julkaisee cd-levyn ja kirjan yhdistelmän nimeltä Grün & Blau.
2 kommenttia »
3. juneta 2007, tekijä: Sinnlos
Tämän sivuston on kaikkien suomalaisten Rammstein fanien iloksi ja avuksi kääntänyt nimimerkki Sinnlos. Työhön on käytetty aikaa useita viikkoja, unettomia öitä ja monta pannullista kahvia. Toivottavasti nautitte tekstien lukemisesta. Kesän otamme vähän rennommin, mutta lokakuussa työmme jatkuu. Muistathan mainita lähteen ja kirjoittajan, jos lainaat tekstejämme omiin tarkoituksiisi.
5 kommenttia »
27. mayta 2007, tekijä: External
Hello Rammstein Fans! This is the first post! We are still working on full localisation into finnish language. Estimated date of full translation is October 2007. Please be patient and excuse mistakes and errors that could occur in this testing version.
This translation is brought to you by Sinnlos. Thank you very much!
3 kommenttia »