Paul Landers kertoo uudesta levystä

Metallimusiikin tietolähde Gauntlet äskettäin haastatteli Rammsteinin kitaristia, Paul Landersia ja kysyi tulevasta levystä. “Isoin uutinen on että bändi on juuri kokoontunut yhteen ja työstää uusia kappaleita” aloitti Paul. “Me teemme töitä uusien laulujen parissa ja olemme saaneet kasaan jo 30 kappaletta. Muutamat kappaleet syntyivät itsenäisesti joidenkin yhtyeen jäsenten kotona, mutta hauska asia tällä kertaa on yhdessä  työskentely.”

Paul kertoi haastattelijalle myös, että vaikka materiaalia olisi Reise, Reisen ja Rosenrotin tavoin kahteen levyyn, niin he kuitenkin valitsevat niistä vain parhaimmat yhteen levyyn. Uuden albumin tunnelma ei tule olemaan herkkä, kuten kahden edellisen, vaan se tulee olemaan rankin tähän mennessä. Kappaleissa on paljon enemmän metallia. Kysyttäessä Völkerballin “To be continued” (jatkuu) -maininnasta, Paul vastasi DVD:n päättäneen yhden Rammsteinin aikakauden ja uuden ajanjakson alkaneen. Seuraavan kiertueen jälkeen ilmestyy DVD. Siinä oli teille pian ilmestyvästä haastattelusta esimakua. Oh… ja vielä, Paul vietti vapaan vuotensa Ollin kanssa surffailemalla, sekä lennättämällä pienoishelikopteria.

Paul oli haastattelussa hyvin positiivinen ja innostunut. Hänellä oli paljon mukavia asioita kerrottavanaan yhtyeen sisäisistä suhteista ja asioista.

RSS feed | Trackback URI

Comments »

No comments yet.

Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (vaaditaan - ei näytetä muille)
Nettisivu
Kommentisi (pieni | iso)
Voit käyttää <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong> kommentissasi.
Rammstein Völkerball DVD

Rammstein Rosenrot album CD




Mikä versio sinulla on Völkerballista?

View Results

Loading ... Loading ...


Katselluin
  • Rammstein Sanoitukset - 12,771 views
  • Till Lindemann Biografia - 3,269 views
  • Rammstein Biografia - 2,616 views
  • Rammstein Jäsenet - 2,524 views
  • Ohne Dich - Ilman sinua - 2,412 views
  • Rammstein Taustakuvat - 2,350 views
  • Du Hast - Sinulla on - 2,153 views
  • Rammstein Albumit ja cd kansikuvat - 2,147 views
  • Richard Kruspe Biografia - 2,106 views
  • Tabulatuurit - 2,058 views

  • KAUPPA
    TUE MEITÄ
    FOORUMI
    OTA YHTEYTTÄ
    Flammes

    Rammstein English Rammstein Česky Rammstein Deutsch Rammstein Español Rammstein Français Rammstein Italiano Rammstein Română Rammstein Suomi Rammstein Русский