Oliver Riedel Biografia

Takaisin listaan Rammsteinin jäsenistä

Nimi: Oliver Riedel
Syntymäpäivä: 11. huhtikuuta 1971
Syntymäpaikka: Schwerin, Saksa
Pituus: 200 cm
Paino: 84 kg
Silmien väri: Tummanruskea
Luonnollinen hiusten väri: Kastanja
Erityistuntomerkit: Reiät korvissa
Instrumentti yhtyeessä: Bassokitara
Paikka lavalla: Alhaalla vasemmalla
Aikaisemmat yhtyeet: The Inchtabokatables
Soittimet

Oliver Riedel soitti aikaisemmin bassoa yhtyeessä ‘The Inchtabokatables’. Hänellä on kaksi lasta, toinen nimeltään Emma, mutta on sittemmin eronnut tytön äidistä.
Hän pitää urheilusta, valokuvauksesta ja tietokoneista. Hän on soittanut bassoa yli 25 vuotta. Puhuu erinomaisesti englantia.

Varhaiset vuodet

Oliver Riedel syntyi 11.huhtikuuta 1971 Schwerinissä perheensä ainoksi lapseksi. Teinivuosista tiedetään sen verran, että Oliver oli ujo ja tyttöjen naurattamisen sijaan hän keskittyi urheiluun.

Hän opiskeli koulun jälkeen rappariksi.

Musiikkiura

Vuonna 1990 ollessaan 19-vuotias, Oliver soitti folk-rock-yhtyeessä nimeltä The Inchtabokatables.

Rammstein

Vuonna 1994 Oliver Riedel, Till Lindemann, Richard Kruspe ja Christoph "Doom" Schneider voittivat Berliinissä
pidettyn bändikilpailun ja pääsivät äänittämään oikean neliraita-demon. Paul Landers ja Christian ‘Flake’ Lorenz liittyivät myöhemmin yhtyeeseen joka nimettiin Rammsteiniksi.

Kuusikko julkaisi ensimmäisen albuminsa, Herzeleidin (Sydänsuru) syyskuussa 1995. Heidän toinen albuminsa, Sehnsucht (Kaipaus) julkaistiin 1997.

Huhtikuussa 2001 julkaistiin albumi Mutter (Äiti) ja sitä seurasi Euroopan kiertue, joka päättyi 13. heinäkuuta 2002.
Niihin aikoihin Rammsteinin jäsenet keskustelivat vakavaan sävyyn jatkaisivatko he enää nykyisellä muodollaan. Päätettiin, että he kaikki pitävät vähän vapaata ja miettivät jatkoa.
Vuonna 2003 Rammstein aloitti neljännen albuminsa tekemisen, joka osoittautuikin yhtyeen soundin käännöskohdaksi. Syyskuussa 2004 heidän työnsä kantoi hedelmää ja
albumi Reise, Reise (Matkaan, matkaan) julkaistiin. Marraskuussa seurasi loppuunmyyty neljä kuukautta kestänyt kattava Euroopan kiertue.

Rammstein julkaisi lokakuussa 2005 viimeisimmän albuminsa Rosenrot, joka sisälsi uusia sekä jo aikaisemmin valmiina olleita kappaleita.

Avioliitto ja lapset

Hänellä on kaksi lasta joista toinen on tyttö nimeltä Emma. Oliver on eronnut tytön äidistä. Hänen nykyinen siviilisäätynsä ei ole tiedossa.

Henkilökohtaista

Hän pitää valokuvauksesta ja liikunnasta, etenkin rullalautailusta ja surffauksesta. Hän on sanonut olevansa yhtyeen tietokennörtti.

Haastatteluissa

Yhtyeen hajoamishuhuista

"Emme ikinä olisi halunneet sitä mutta Mutterin jälkeen meillä oli hankalat ajat. Sanotaan kolmannen albumi olevan kaikkein vaikein ja meillä olikin paljon paineita siitä.
Meillä oli myös keskenämme erimielisyyksiä ja jokaisella oma, erilainen näkemys tulevaisuudesta. Otimme vuoden vapaata jonka aikana tajusimme haluavamme jatkaa
yhdessä tällä porukalla."

Teinivuosistaan

Haastattelija: Oliko sinulla paljon ongelmia vanhempiesi kanssa?

Ollie: Ei ollenkaan. Vanhempani olivat varsin nuoria, joka oli hyvä juttu. Tulimme hyvin toimeen, koska ikäeromme ei ollut niin kovin suuri. Isä ja äiti pitivät
myös samasta musiikista kuin minä. Olimme melkeinpä enemmän kavereita kuin tavanomainen perhe.

Haastattelija: Mutta kiusasit tietenkin sisaruksiasi…?

Ollie: En, koska minulla ei ollut sisaruksia. Mutta jos minulla olisi ollut niin varmasti olisin kiusannut!

Oliver Riedel

Vastaaviin virkoihin:

  1. Paul Landers Biografia Takaisin listaan Rammsteinin jäsenistä Nimi: Paul Landers Syntymäpäivä: 9. joulukuuta...
  2. Christopher Doom Schneider Biografia Takaisin listaan Rammsteinin jäsenistä Nimi: Christoph Doom Schneider Syntymäpäivä: 11....
  3. Till Lindemann Biografia Takaisin listaan Rammsteinin jäsenistä Nimi: Till Lindemann Syntymäpäivä: 4. tammikuuta...
  4. Richard Kruspe Biografia Takaisin listaan Rammsetinin jäsenistä Nimi: Richard Zven Kruspe Syntymäpäivä: 24....
  5. Rammstein Biografia Rammsteinin perusti Richard Z. Kruspe. Vuonna 1989 hän pakeni Itä-Saksasta...

RSS feed | Trackback URI

Comments »

No comments yet.

Nimi (vaaditaan)
Sähköposti (vaaditaan - ei näytetä muille)
Nettisivu
Kommentisi (pieni | iso)
Voit käyttää <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong> kommentissasi.
Rammstein Völkerball DVD

Rammstein Rosenrot album CD




Mikä versio sinulla on Völkerballista?

  • Minulla ei ole sitä (31%, 324 Votes)
  • Tavallinen (28%, 290 Votes)
  • Special (22%, 233 Votes)
  • Limited (19%, 193 Votes)
Total Voters: 1,040

Vote

Loading ... Loading ...


Katselluin
  • Rammstein Sanoitukset - 18,013 views
  • Till Lindemann Biografia - 4,017 views
  • Rammstein Jäsenet - 3,516 views
  • Rammstein Biografia - 3,390 views
  • Ohne Dich - Ilman sinua - 3,333 views
  • Rammstein Taustakuvat - 3,130 views
  • Rammstein Albumit ja cd kansikuvat - 2,945 views
  • Du Hast - Sinulla on - 2,823 views
  • Tabulatuurit - 2,779 views
  • Richard Kruspe Biografia - 2,760 views

  • KAUPPA
    TUE MEITÄ
    FOORUMI
    OTA YHTEYTTÄ
    Flammes

    Rammstein English Rammstein Česky Rammstein Deutsch Rammstein Español Rammstein Français Rammstein Italiano Rammstein Română Rammstein Suomi Rammstein Русский